Euroopan yhteisvaluutta oli hankkeista kunnianhimoisin. Se syntyi Kylmän sodan jälkeisessä huumassa, jossa tuntui siltä, että eurooppalainen projekti -- EU -- voisi lopullisesti yhdistää jakautuneen maanosan. Vuosisata sotia ja vallankumouksia oli ollut riittävästi. Passivapaus, lainsäädäntö ja yhteinen raha sitoisivat valtiot ja kansakunnat toisiinsa.
Monet taloustieteilijät panivat vastaan. Valuuttakurssien vakaus on tavoiteltava asia tavallisina aikoina, mutta tuhoisaa kriisin iskiessä. Linnoittautuminen vahvaan markkaan 80-luvun lopussa ei osoittautunut kaikkein menestyksekkäimmäksi ratkaisuksi Suomellekaan.
Aluksi ajat olivat hyvät ja kriisit pienet. Poliittisin ja aatteellisin ajatuksin luotu Euro pärjäsi nätisti. Joskus jopa porskutti. Kansalaisetkin tykkäsivät alun vanhan rahan haikailujen jälkeen.
Mutta nyt meillä on käsissämme kriisi. Korjaan: Kriisi Isolla Alkukirjaimella. Ekonomistien ennustama paha päivä tuli, eikä yhtenäinen eurooppa olekaan niin yhtenäinen, kun alueen sisäisiä talouksia verrataan. Osa maista tarvitsisi nyt epätoivoisesti oman valuutan antamaa vapautta kurssikorjauksiin. Devalvaatioilla sodan jälkeinen Suomikin kasvoi kymmeniä vuosia. Mutta milläs devalvoit, kun kauppakumppanit käyttävät samaa rahaa?
Kuinka kaukana ovatkaan ne vuoden-parin takaiset ajat, kun syyttäviä, opettavaisia ja moralistisia sormia sojoteltiin kohti Yhdysvaltoja ja sikäläistä lainarahan kulutusjuhlaa. Nykyiset murheet ovat ihan eurooppalaisten omia luomuksia, eikä läjällä löysiä asuntolainoja Atlantin toisella puolen ole asian kanssa mitään tekemistä.
Toiveikkaasti voi tietenkin todeta, että jos Euro tästä selviää, niin totisesti siinä on atomisodan kestävä valuutta.
