Kiireetöntä kokoustelua

Jo alkaa huippukokous, josta taidetaan saada vain pehmeitä paketteja. On vaikea uskoa, että euromaat suostuisivat luopumaan siinä määrin suvereniteetistään, kuin nyt on ehdotettu. Ikävänä vaihtoehtona on kuitenkin semmoinen konkurssi, ettei itsemääräämisoikeudesta juuri iloa ole.

Vaikka kovasti puhutaan valtioiden talouskurista ja muusta hyveellisestä, niin vaihtotaseongelmat vaietaan maton alle. Ilmeisesti Saksa -- ja Suomi -- elävät siinä onnellisessa uskossa, että viennistä elävä pohjoinen voi jatkuvasti työntää tavaraa etelän tuojille.

Nousukasta ajattelua

On tässä taantuma, jos huonosti käy, pian lama. Välimeren alueella taantuma on ihan hirmuinen.

Kaikki kurjuus katoaisi, jos saataisiin nousukausi käyntiin. Turhaa olisi ollut Suomenkin lamailu ja säästely ja hitsaaminen 90-luvulla, ellei Intternetti olisi tullut ja kännykät käyneet kaupaksi. Vaan ei näy edessä kiivaasta ylämäkeä, ei edes kuplaa.

Pitää tietenkin etsiä kestäviä ratkaisuja, on kasvihuoneilmiötä ja muuta uhkaa. Mitäpä jos Saksa työntäisikin paljon, siis paljon, rahaa Italiaan ihan investointina? Sata miljoonaa euroa valtavan aurinkovoimalahankkeen toteuttamiseksi Saappaan kantaan. Ja tähän liittyvien sähkönkuljetusjärjestelmien rakentamiseksi myös. Pohjois-Italian huipputekniikkaa (kyllä, siellä on semmoista ja paljon -- rakentavat avaruusasemiakin) tarvittaisiin, samoin koko maailman. Maa työllistyisi, verovirrat kasvaisivat ja lainaongelmat katoaisivat. Germaanien vatvomiset ydinvoimasta luopumisen kanssa katoaisivat myös. Energiavirrat etelästä Alppien yli pohjoiseen takaisivat sähkön tuleviksi vuosikymmeniksi.

Sama tietenkin Espanjaan, Portugaliin ja Kreikkaan. Näistä maista tehtäisiin Euroopan energiantuotannon kulmakiviä. Ja alussa tarvittavat investoinnit katkaisisivat taantuman. Samalla saataisiin korjattua vaihtotaseongelmia Etelän ja Pohjoisen välillä.

Investointeja tarvittaisiin toki yhteensä biljoona euroa, (se on "triljoona" anglosaksisessa avaruudessa) joka voi hillitä innostusta.

Häivehävittäjiä ja eurobondeja

Puheet fiskaaliunionista karkaavat yhä kauemmaksi todellisuudesta. Siis siitä todellisuudesta, mikä tämä itsenäisten valtioiden muodostama Eurooppa oikeasti on. Askel kerrallaan siirtyminen kohden Amerikan kaltaista liittovaltiota vuosikymmenten kuluessa ei nyt vain käy. Laulun sanoin: "Se ei käy, kun se ei käy."

Kuvitellaanpa, että olisi Unionin instanssi, jolla olisi oikeus tarkastaa kansalliset budjetit ja asettaa sanktioita, mikäli rajoja olisi ylitetty. Bruttokansantuotteesta tämä prosentti, budjettivajeesta tuo prosentti.

Miten kävisi jos joku valtio joutuisi sotaan? Sotiminen, tai edes sodanuhan alla eläminen on kallista puuhaa, joka tunnetusti on raunioittanut imperiumeja. Mutta velkarahalla sitä on pakko tehdä.

Pitäisikö suomalaisten tai italialaisten tai keiden vain kenraalien vaeltaa Brysselin talousihmisten luokse kitisemään rahoja uusille hävittäjähankinnoille, jotka kansallinen analyysi olisi nähnyt välttämättömäksi? Niin välttämättömiksi, että ne olisi hankittava nopealla aikataululla yli normaalien budjettien. Entä jos ne siellä keskuksessa eivät oikein kallistuisikaan reunavaltion nappikaulusten kannalle?

Sotilasliitossa, kuten NATO:ssa homma olisi ehkä helpompaa, muttei ongelmatonta. Oikeassa liittovaltiossa, jossa uhkakuvat arvioidaan keskitetysti, ja kaukaisin valtameren saarikin nähdään automaattisesti unionin elintärkeänä, puolustettavana osana, homma toimii.

Eivätkä solttuiluasiat tietenkään ainoita ongelmakohtia ole, ne vain herättävät eniten kansallisia mielenliikutuksia.

Ihan uusi soppari

Jaahas, Sarkozy työntää eteenpäin uutta perussopimusta.

Ihan kiva, mutta kun se tarvitsee vuosien valmistelutyön ja kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Osasta niistä kansanäänestyksen. Ei mene läpi. Ei mene minkään muotoiseksi moukaroituna läpi. Eikä muodostu moukaroitunakaan uskottavaksi lähiviikkoina, kun kaikki oikeasti tapahtuu.

Sama kuin ehdottaisi uutta ilmapuolustusjärjestelmää, pommituslaivueen jo availlessa luukkujaan.

Ilmeisesti takana on ajatus ydinvaltioiden kahdenvälisistä sitoumuksista sopimukseen kovalla vauhdilla. Sen pitäisi riittää taltuttamaan tilanne, ajatellaan. Ja EKP lähtee hätiin sopimukseen uskoessaan, ajatellaan. Mutta ajatellaanko oikein?

Mikä näitä meidän pomojamme vaivaa? Maalaillaan ja kehitellään, vaikka vesi nousee jo vyötärölle. Missä on Euroopan Parlamentti, johon minäkin olen edustajani äänestänyt?

Kunniaksi Ranskan presidentille on hänen puheensa osuus, jossa Saksa ja Ranska nähdään eteenpäin kulkevana parina. Loppujen lopuksi yhteisvaluutan ongelmien ja uuden vuosituhannen talousvaikeuksien taustalla häilyy Euroopan paljon kammottavampi historia -- Napoleonista Hitleriin.

Länsirintamalta hyviä uutisia?

Espanjan onnistuneet velkakirjakaupat ovat huokailuttaneet helpotuksellisesti.

Näyttää kuitenkin siltä, että paperit menivät yhdelle ostajalle. Ostajalle, joka suostui pienempään korkoon kuin kukaan muu maailmassa. Euroopan Keskuspankki se ei voi olla, säännöt ovat selvät kieltäessään moiset suorat kaupat. (Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö sääntöjä voisi tai pitäisi muuttaa. Ja etteivätkö kaupat jälkimarkkinoilla olisi mahdollisia)

Mutta harmaita eminenssejähän riittää, joskus sellaisia voivat olla kokonaiset valtiot. Todennäköisesti nyt yritetään pitää tilanne rauhallisena ainakin viikon päässä odottavaan Unionin kokoukseen asti. Vaikea uskoa, että joku maa -- joista tulee mieleen Ranska -- tai EKP olisi lähtenyt moiseen sopimusten kiertämiseen. Ehkä Fed tai kiinalaiset ovat asialla.

Edit: Lissabonin sopimukseen kuuluu tunnetusti laskuvarjohypyt kieltävä pykälä. Tarkoittaa sitä, että vaikka suomalaiset saisivatkin mielenhäiriön, ja päättäisivät maksaa Kreikan velat pois, ("Loppuu valitus, stana!") niin sitä ei voisi tehdä.