Tämän päivän Hesarin Fingerporissa Heimo muistelee lapsuutensa tiedemessuja, ja kuinka meetvursti sai aikaan "sähköä." Taustalla näkyvä vekotin muistuttaa etäisesti Sojuzin kiertoratamoduulia telakoitumisantureineen.
Olisikohan kyseessä ollut Nevostoliiton avaruusnäyttely Dipolissa 1984, jossa pääsi käymään muunmuassa Saljut-replikassa? Olin siellä minäkin.
Hämmästyttävä tapaus viime yön Amerikan vaalivalvojaisissa oli BBC:n vieras, John Bolton, Kaksoisveen lahja kansainväliselle politiikalle.
Vaiheessa, jossa sekä Obaman voitto, että demokraattien menestys kongressivaaleissa näyttivät varmoilta, siirtyi lähetys republikaanien joukkoon jonnekin Länteen. Brittitoimittaja haastatteli paikallista puoluepamppua. Tyyli oli ehkä hyökkäävä, muttei sen kummempi kuin suomalaisilla toimittajilla tappiota nieleviä puoluejohtajia kohtaan. Haastateltava pärjäsi tilanteessa hienosti, käänsi sen jopa huumoriksi ja onnistui esiintymään amerikkalaisen optimismin edusmiehenä. Illan paras esitys elefanttiväeltä McCainin onnittelupuheen lisäksi.
Studiossa Bolton degeneroiui puberteetin kautta uhmaikään, ja viikset väpättäen vaati toimittajan erottamista. Amerikkalaiset kuulemma inhoavat hyökkääviä toimittajia[sic]. Ilmeisesti entinen YK-lähettiläs on käynyt Nikita Hruštšovin diplomaattikoulun, vaikkei ruvennutkaan hakkaamaan mielenosoituksellisesti kengällään pöytää. Tai kanssaihmisiään.
Ehkä hän oli sukkasillaan?
Samaa näköä muuten tuossa Boltonissa ja Nalle Wahlroosissa.
Yhdysvaltalaiset sitten panivat numeron lappuun. Tai rastin ruutuun. Tai reiän pahviin. Tai sormenjäljen kuvaruutuun. Tai miten ne nyt siellä ihmemaassa ääniä antavat.
Heinäkuun toisena päivänä 1962 Deng Xiaoping puhui ensimmäisen kerran kissateoriastaan. Vähän myöhemmin Felis catus pääsi paperille kirjoituksessa "Maatalouden tuotantokyvyn palauttaminen."
Otsikko ei varsinaisesti mairittele Mao Zedongin Suurta harppausta ja sen saavutuksia, joiden jäljiltä moinen palauttaminen nähtiin Dengin piireissä tarpeelliseksi.
Lopputuloksena miljoonat kuolivat.
Joka tapauksessa Ruorimies oli luotsannut suoraan kivikkoon. Deng oli toki kunnon kommunisti, Pitkän marssin veteraani, Tiibetin vapauttaja ja Anti-oikeistolaisen liikkeen johtaja. Mutta hän oli myös koulunsa keskeyttänyt käytännön ihminen, josta ei oikein teoreetikkoa kuoriutunut vanhoillakaan päivillä. Ikivanhan Kiinan nuori Kansantasavalta oli päätynyt katastrofiin, ja siitä pitäisi selviytyä tavalla tai toisella. Maon arvovalta oli Puolueen sisällä romahtanut , ja 60-luvun alussa maan suuntaa yritettiin kääntää piirun verran toiseen suuntaan. Mihin suuntaan? No, ainakin johonkin muuhun, kuin Suuri Ylikomentaja olisi halunnut.
Kiinassa Suuri Opettaja päätti palauttaa valtansa. Alkoi Suuri Proletariaattinen Kulttuurivallankumous.
Tuho, joka aiemmin oli koetellut maaseutua, levisi kaupunkeihin.Kommunistisen puelueen puhemies, Liu Shaoqi kuoli punakaartilaisten käsissä 1969. Maon seuraajaksi kaavailtu Lin Biao murskautui perheineen ja lentokoneineen 1971 Mongoliaan, pakomatkalla Venäjälle. Deng Xiaopingin poika halvaantua defenestraation uhrina.
Mutta Deng palasi sorvin äärestä Beijingin piireihin 1973. Lännen kanssa avatut suhteet tarvitsivat pätevää, joskin aatteellisesti ehkä hieman hapuilevaa toveria. Epäilemättä Deng ja Kissinger ymmärsivät toisiaan. Harmi että Bismarck eli väärään aikaan -- Otto-kansleri olisi sopinut hyvin samaan pöytään.
Dengin uusi asema oli epävarma. Mao ei häneen luottanut, ja punakaartilaiset suorastaan vihasivat, Mutta ruorimiestenkin aika loppuu, myös Suurten. Zhou Enlai ja Mao kuolivat 1976. Parin vuoden valtataistelun jälkeen Deng nousi Kansantasavallan johtoon, ja pyöräyttikin sitten ruoriratasta oikein kunnolla.
Sananlasku kissoista heräsi uudelleen eloon, nousi oikein teorian arvoon, ja on edelleen eniten lainattua Dengiä.
Vaihdettiin Audiin alatukivartta, ja kaveri kysyi minkä auton ottaisin, jos valita saisin.
- Bentleyn, vastasin.
- Miksi? Kaveri vaati perusteluja.
Johan on! Tietysti siksi, että aaveidenmetsästäjä John Sinclairkin ajaa Bentleyllä. Mikä näitä nykyajan ihmisiä vaivaa?
Britanniassa aaveiden perässä juoksi takavuosina tietysti muitakin, kuin Scotland Yard:
