Kyllä se siitä...

Annetaan EU:lle verotusoikeus. Annetaan EU:lle valta kansallisten budjettien yli. Kyllähän se siitä sutviutuu, tämä kriisi. Ehkä sutviutuukiin, näillä ehdoilla EKP voisi ruveta semmoiseksi keskuspankiksi, joita keskuspankkien pitää ollakin.

Mutta tällaisten omasta itsemääräysoikeudesta luopumisten tulisi olla kansalaisten hyväksymiä. Jopa Yhdysvallat, joka selkeästi on oma kansakuntansa lippuineen, rahoineen, armeijoineen ja fiiliksineen on jatkuvasti taistelemassa sen kanssa, ettei Louisiana ole New Hampshire ei ole Kalifornia. Varsinkaan viime vaalien valossa on tuskin tulkittavissa, että Suomen kansa olisi innoissaan radikaalista liittovaltiokehityksestä. Ja kansanvalta oli ainakin viime kerralla katsoessani yksi EU:n peruspykälistä.

Ja tässä en tyrkytä itseäni, joka olen jonkun sortin Eurooppa-intoilija. Asioissa pitää olla äänestäjien tuki, ja luulisinpa jääväni vähemmistöksi. Platonin idea filosofi-hallitsijoista on vähän väljähtynyt.

Dollareita riittää

Amerikan Fed, EKP, sekä Britannian, Kanadan, Sveitsin ja Japanin keskuspankit ovat avanneet lainahanansa täydelle höökille.

"Kivaa!", huutavat lapset: "Tämä pelastaa Euron." Oikeasti kyse on sen tunnustamisesta, että uusi luottokriisi on jo iskenyt Eurooppaan, ja leviää kautta maailman. Yhteisvaluutan murheet eivät vähene, mutta talouden totaalinen äkkipysäys ehkä estetään.

Vaan jospa Bernanke on kuitenkin niin huolissaan jenkkien sidoksista Eurooppaan, että panee pankkinsa ostamaan italialaisia velkakirjoja sadoilla miljardeilla. EKP:han ei (Suomen tukemana) moiseen tunnu vääntyvän, vaikka löysät olisivat kuinka housussa. Se olisikin jo kolmas kerta sadan vuoden aikana, kun apu pikkuisen maanosamme valtaviin ongelmiin on jouduttu hakemaan Atlantin takaisella interventiolla.

Obamallehan eurokriisi voi koitua jopa hyväksi. Hieman totuutta venyttelemällä syy Amerikan kehnoon talouskehitykseen voidaan kaataa nössöjen eurooppalaisten niskaan, ja omat virheet lakaista maton alle. Ei ehkä kovin nättiä, mutta voisi olla toimivakin vaalistrategia.

Eroon rahasta

Euron tarina taitaa olla loppu, ja näytelmä etenee kuin Becketillä ikään. Mitä tekee pieni, pikkuruinen Suomi? Jää Saksan, Hollannin ja jokusen muun kanssa liittoon? Palauttaa isänmaallisessa innostuksessa vanhan markan?

Ensinmainittu vaihtoehto kuulostaa kyseenalaiselta. Jos koko Eurooppa palaa itsenäisten valuuttojen järjestelmään, niin mitä mieltä on sitoutua valuuttakursseihin tärkeimpien vientikohteiden, ja kilpailijamaiden kanssa? Omaan rahaan Suomi on liian pieni oikopäätä hyppäämään, valuuttapako olisi valtava.

Olisi ehkä mahdollista ottaa käyttöön ihan vieras valuutta. Siirtymäajaksi, jonka kuluessa oma markka saataisiin uskottavalle pohjalle. Mieleen tulee kaksi, sekä teoreettisesti, että ihmisille psykologisesti hyväksyttävää vaihtoehtoa: Yhdysvaltain dollari, ja Norjan kruunu. Amerikkalaisia ei juuri hetkauttaisi, vaikka paikallinen Siwa myisi keskiolutta taaloilla. Öljyinen Norja taas on Euroopan harvoja maita, jonka rahaan kaikki voivat luottaa. Ja onhan Turskamaa naapurikin tuolta Käsivarren kautta.

Kenties typeriä pohdintoja. Mutta typerä on tilannekin.

Kummituksia

Kreikan ja Iberian niemimaan sotilasdiktatuureista ei ole niin kovin pitkä aika. Ei myöskään vasemmistoterroristien veritöistä, tai oikeistolaisten ääriryhmien noususta. Sodista ja sisällissodista.

EU on oikeasti ollut kaunis tarina. Kaikista vioistaan ja suoranaisista naurettavuuksistaan huolimatta. Nyt kun rahaliitto näyttää menetetyltä (sen säilyttäminen vaatisi rankkaa siirtymistä liittovaltioon, mihin minkään osallisen kansalaiset eivät ole valmiita), pitäisi pitää huoli, että ne hyvät asiat, mitä EU on tuonut ja synnyttänyt, pystyttäisiin säilyttämään.

Jokuselle oikealla valtiohenkilölle olisi paikka.